Alponpäivän pakina 2026, jotain merkitystä on teoillakin
Sinä päivänä, jolloin kalenterintekijä ensimmäisen kerran muisti minua nimipäivänäni, Suomessa alkoi yleislakko. Jotain muutakin tärkeää tuona päivänä tapahtui ja muistaakseni oli liputuspäiväkin. Olin kuitenkin silloin niin pieni, etten kovin hyvin tuota päivää muista. On kerrottu, että Suomi siirtyi tuona päivänä Kekkosen aikaan. Sehän ei pidä paikkaansa, sillä Kekkosen aika alkoi paljon aikaisemmin, viimeistään sotavuosina, jolloin Urho-klubimme ensimmäinen jäsen hahmotteli Suomen tulevaa ulkopolitiikkaa silloisessa Rauhanoppositiossa. Urkki pohti, miten pieni Suomi voisi selviytyä suuren kommunistisen diktatuurin naapurina. Urkki oli Paasikiven linjalla jo ennen Paasikiveä.
Urkin ulkopolitiikka perustui suurelta osin puheiden ja tekojen erilaisuuteen. Puheissa ja neuvostojohdon tapaamisten kommunikeoitten teksteissä myötäiltiin ja mielisteltiin Neuvostoliittoa. Mutta kun oli tekojen aika, tehtiin aivan toisin kuin puheiden perusteella olisi voinut odottaa. Pääministeri Kekkosen kiitos ja muistelupuhe Stalininille tämän kuoleman jälkeen on nostettu esille tärkeänä ulkopoliittisena linjauksena mm. Jari Tervon äänellä Ylen historiadokumenteissa. Ulkopoliittista liturgiaa, joka oli tarkoitettu vain Neuvostoliiton johdon hämäämiseen, pidetään nykyään kaiketi tuon ajan ulkopolitiikan keskeisenä tuloksena.
Nykyisenä informaatiotulvan aikana historiaa ja nykypoliitikkojenkin toimia arvioidaan puheiden perusteella. Poliitikkojen teoilla ei enää nähdä merkitystä. Suomi meni jo 1970-luvulla läntisen vapaakaupan piiriin vastoin Neuvostoliiton tahtoa, mutta se jää historiadokumenteissa puheiden varjoon. Niinikään Suomi kieltäytyi Neuvostoliiton ehdottamista yhteisistä sotaharjoituksista.
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi oli alkuaan Neuvostoliiton aloite, joka antoi Urkille tilaisuuden näennäisesti myötäillä Neuvostoliittoa ja edistää samalla täysin erilaisia, omia tavoitteita. Suomen ETYK-aloite poikkesi olennaisesti alkuperäisestä Neuvostoliiton aloitteesta. Suomen aloitteeseen sisältyi ns. kolmas kori, kansalaisoikeuksien ja vapaan liikkuvuuden edistäminen.
Urkin ETYK-aloitteen tavoitteena oli Neuvostoliiton hajottaminen. Sitä hän ei kuitenkaan voinut suoraan kertoa, koska se olisi johtanut Neuvostoliiton vetäytymiseen ETYK-prosessista. Urkki ei kuitenkaan malttanut olla paljastamatta tavoitettaan Suomen Kuvalehdessä, nimimerkillä Liimatainen, kirjoittamissaan pakinoissa. Minäkin luin noita pakinoita 1970-luvulla, mutta en vielä silloin tiennyt, kuka pakinat oli kirjoittanut. Lukioni valistunut historianopettaja lienee tiennyt noiden pakinoiden kirjoittajan ja oli ymmärtänyt Suomen varsinaiset ETYK-tavoitteet, joista käytiin oppitunneillamme mielenkiintoisia keskusteluja.
Urkin suurin palvelus suomalaisille ja koko ihmiskunnalle oli, että hän Neuvostoliiton ystävää ja myötäilijää näytellessään samalla kuitenkin onnistui laittamaan alulle Neuvostoliiton hajoamisen. Hän ei valitettavasti ehtinyt elämänsä aikana nähdä tavoitettaan toteutuneena. Nykyinen historiantutkimus pitää selviönä, että ETYK edisti merkittävällä tavalla Neuvostoliiton hajoamista ja ylipäätään eurooppalaisen kommunismin luhistumista. Useat tutkijat kuitenkin edelleen väittävät ja jotkut ehkä uskovatkin, että tuo vaikutus oli yllättävä eikä suinkaan ennalta suunniteltu.
Puheiden ja tekojen ristiriita Suomen ulkopolitiikassa on jatkunut Urkin jälkeenkin, mutta nurinpäin käännettynä. Kun Venäjä valtasi v. 2014 Krimin ja muita Ukrainan alueita, Suomen ulkopoliittinen johto paheksui Venäjän toimia. Teoillaan Suomi kuitenkin ilmaisi jo samana vuonna vahvan tukensa Venäjän hyökkäykselle. Suomen hallitus, jonka pääministerinä oli nykyinen tasavallan presidenttimme, päätti tilata ydinvoimalan Putinin lähipiiriltä. Muutenkin Suomi rohkaisi ja auttoi Venäjää sen rakentaesssa energia-asettaan, läntisen Euroopan riippuvuutta venäläisestä energiasta.
Urkki onnistui ETYK-aloitteellaa hajottamaan kommunistidiktatuurin. Valitettavasti Suomen ja muiden läntisten demokratioiden päättäjät eivät kyenneet ehkäisemään uuden, laajentumishaluisen diktatuurin syntymistä Venäjälle. Näinä aikoina joudumme valitettavasti kokemaan, miten vaikeaa diktatuurin kukistaminen on. Epäilemättä diktatuurin ennaltaehkäisy olisi ollut helpompaa. Pian nähdään, onko historiasta vieläkään opittu mitään. Pystyyköhän kansainvälinen yhteisö pysäyttämään diktatorisen kehityksen läntisessä supervallassa ennen kuin se kasvaa täyteen mittaansa.